Poikkitaiteellista runoutta ja perulaista nykytaidetta
Miksi Tenho ja Taivas?
Tämä tapahtuma liittyy Perun epäilemättä kaikkein kuuluisimman runoilijan César Vallejon muistoon. “Intensidad y Altura”, (“Tenho ja Taivas”), joka on erään hänen merkittävimmän runonsa otsikko, valottaa taiteellisen luomistyön tuskaa ja lainaa otsikkoaan myös tähän monitaiteelliseen tapahtumaan, jonka puitteissa haluamme juhlistaa Perun hedelmällisen runsasta ja monipuolista taiteellista ja runollista traditiota.
Nykypäivän Perua karakterisoi eri kulttuurien sekoitukset. Niiden variaatiot näyttäytyvät eri muodoissaan taiteissa ja ovat jotain muuta kuin se konservatiivinen kuva, jollaisena Peru on tunnettu yleisesti. Tämä tapahtuma tuo nyt suomalaisen yleisön nähtäville perulaisen taiteen uusia aaltoja, jossa käytetään poikkitaiteellisesti runoutta, musiikkia, kuvataidetta ja teatteria.
Tapahtuma seurailee oheisia tavoitteita: 1. Saattaa suomalainen yleisö Perun nykytaiteen eri muotojen, tyylien ja ominaispiirteiden lähteille. 2. Lähestyä runoutta poikkitaiteellisesti muiden taiteenlajien kanssa ja kautta. 3. Saada yleisö mukaan interaktiiviseksi esityksen osatekijäksi. Tapahtuman erityispiirteet: “Tenho ja Taivas” muodostuu eräänlaisesta installaatiosta, jossa yleisö voi liikkua eri tiloissa kokien ja osallistuen esityksiin, kuviin, runoihin, musiikkiin ja tanssiin. Käytännön järjestelyt: Tarkoituksena on luoda viihtyisä ja tunnelmallinen tila, jossa kohtaisivat suomessa asuvat Etelä-Amerikkalaisen yhteisön jäsenet ja Latinalaisamerikkalaisesta kulttuurista kiinnostuneet suomalaiset toisensa.
Aika ja Paikka:
Lauantaina 21. 3. 2009 Klo. 11:00 – 18:00 Kulttuurikeskus Caisassa.
OHJELMA
• Tapahtuman Avaus Klo. 11.00-11.10
• Tapahtumia lapsille
1) Celso Carvajal ja TaikuriPelle: Klo. 11.10–11.55 (Iso Sali)
Kesto: 45 minuttia
2)Runoja, Leikkejä ja lauluja. Mariana Salgado: Klo. 12.00–13.00 (Kokous Tila)
Kesto: 1 tunti
Tämä tapahtuma yhdistää monenlaisia ilmaisukeinoja. Luetaan runoja ja työskennellään lastenlaulujen kanssa. Lapset piirtävät, rakentavat ‘nukkeja’ ja kehittävät leikkejä perustuen teemaan ja/tai kuunnelmiin. Silläaikaa kun vanhemmat nauttivat tapahtumasta, on lapsilla mukavaa puuhaa, ja he oppivat myös samalla elämästä Perussa.
• Kirjallisuus
3) Runo- Tapahtuma Klo 12.20-12.30 (iso Sali) Kesto: n. 10 min.
Toisto: Klo. 13.40 / 15.00 / 16.20 Hrs.
Tarkoituksena on tuoda esiin perulaisen kirjallisuuden rikasta traditiota; valitaan 11 runoa aina klassikoista nykyrunouteen havainnollistaen näin myös muutosta eri aikakausien runoudessa. Runojen lukijat olisivat , Oscar Santolalla ja Kaisa Saarinen.
Jotta runot voitaisiin ymmärtää kummallakin kielellä, tulostaisimme runojen tekstit suomeksi ja espanjaksi, ja kiinnittäisimme ne kierrätys-pahville kaikkien nähtäville, kuten Etelä- Amerikassa on tapana tehdä.
• Musiikki
4) “Tenho ja Taiivas”- teos nauhalta/levyltä ilman säestystä. klo. 12.30-12.35 (Iso Sali)
Kesto: n. 5 min.
Toisto: Klo 15.10
Tämä musiikkiteos perustuu samannimiseen Vallejon runoon. Sen on säveltänyt César Bolaños 1964, ja se on tehty kuuluisassa instituutissa “Centro Latinoamericano de Altos Estudios Musicales (CLAEM) de Buenos Aires”. Se oli lajissaan ensimmäinen elektroakustinen sävellys, joka oli tehty kyseisessä paikassa ja se saattoi olla ensimmäinen laatuaan myös koko Etelä-Amerikassa.
• Tanssi
5) Nykytanssi Klo. 12.35–12.55 (Iso Sali)
Kesto: n. 20 min.
Toisto: Klo. 15.15
Tanssiesitys perustuu valikoidusti joidenkin Cesar Vallejon keskeisimpien teosten visioihin. Tanssissa ihmisvartaloa käytetään ilmaisu ja kommunikaatiovälineenä, ilmentäen epätavanomaisiakin muotoja harvinaisella ja ainutlaatuisella tavalla, kuten runoilijakin käytti teoksissaan. Tanssissa yleisö on mukana, ja on näin myös osa tanssin ‘näyttämöä’.
• Teatteria
6) Noé delirante. Runoja äänen ja kitaran säestyksellä. ‘Mustan kuun teatteri’. 12.55–13.25 (Iso Sali)
Kesto: n. 30 min.
Toisto: Klo. 15.35
Interaktiivinen esitys puhutusta/luetusta Arturo Corcueran runosta ja sen musikalisoinnista. Ideana on kahden erilaisen ilmaisutavan vuoropuhelu valikoitujen runojen vaikuttamina (“leitmotiv”).
• Musiikki
7) Kullupa Takin (laulava Puu) Folklore-musikikonsertti, laulu ja runo.
17.00-18.00 (Auditorio)
Kesto: 60 min. ilman väliaikaa.
Sanat ja musiikkisovitukset ja sävellykset andien kitaralle, esitys Camilo
Pajuelo; lyriikka ja laulut perustuvat mm. Cesár Vallejon ja José Maria
Arguedasin. Vierailevina esiityjinä Salla Hakkola, Pedro Castellón y
Daniel Olguin.
• Taidenäyttely (Toisen kerroksen aula)
Mikko Nousiaisen taidenäyttely (“ideas trascendentales”).
• Video (Toisen kerroksen)
Videoiden heijastaminen
10 video-runon näyttely, joista jokainen on kestoltaan n. 2’30’’ min.
Koko Kesto: n. 35 min.
Valikoima video-runoja esittelee nuorten perulaisten videoartistien kokeilevia teoksia, joiden kautta he lähestyvät runojen tekstejä uusin ilmaisukeinoin ja merkityksin.
